Lemlandin rukous- ja kurssikeskus

 

 

Toiminta

 

Työskentelemme Raamatun opettajina ja saarnaajina. Jumala on antanut meille kolme erilaista palvelulahjaa. Raamatun opettajana toimiminen on meille yhteistä.

Helena syvensi kolmen vuoden ajan teologista tietämystään Åbo Akademissa. Sitten hän toimi Maarianhaminan helluntaiseurakunnan pastorina vuosina 2007-2008 auttaen seurakunnan eheytymisprosessissa.  Vuoden 2008 jälkeen olemme jälleen  toimineet oman yhdistyksemme kokoaikaisina työntekijöinä.

 

Ympäri maailman

Matkustamme jatkuvasti vapaiden kutsujen pohjalta Suomessa ja muualla maailmassa saarnamatkoilla. Teemme tällä hetkellä johdonmukaista lähetystyötä Kolumbiassa ja Nepalissa. Kolumbiassa tahdomme myös auttaa kirkon rakennusprojektissa Caucasian kaupungissa. Nepalissa meillä on Puhvelifarmin rakennusprojekti yhteistyössä Himalayan Trinity Missionin kanssa Kurin kylässä. Sekä Kolumbiassa että Nepalissa tahdomme myös tukea lasten ja nuorten kouluttautumista.

Belgiassa olemme vuosittain mukana ECI-(European Coalition for Israel) rukouskonferenssissa. 

Toimimme kaikkialla paikallisten seurakuntien ja herätysliikkeiden yhteydessä. Koska työmme on yhteiskristillistä, vierailemme kaikenlaisten herätysliikkeiden, järjestöjen ja kirkkokuntien järjestämissä tilaisuuksissa. Erityisen paljon olemme opettaneet erilaisissa  rukouskonferensseissa. Olemme kaiken kaikkiaan vierailleet noin kuudessakymmenessä maassa ja otamme mielellämme vastaan puhujakutsuja eri puolilta maailmaa. Rikkaissa länsimaissa kutsuja maksaa kulumme, mutta köyhissä maissa vastaamme parhaan kykymme mukaan itse kustannuksista.

Opetamme mielellämme Jumalan ajatuksista Israeliin liittyen.

Kutsumustehtävämme  on näin vuosien kuluessa laajentunut ja lähetyskäskyn puitteissa olemme voineet matkustaa kaikkialla maailmassa saarnaamassa ja opettamassa. 

Saarnaamme suomen, ruotsin ja englannin kielellä

Olemme mukana maailmanlaajuisissa rukousverkostoissa ja osallistumme Jumalan johdatuksen mukaan kansainvälisiin esirukoustapahtumiin ja konferensseihin. Helena on myös vieraillut puhujana naisten tapahtumissa Suomessa ja ulkomailla.

 

Etsimme Herraa maaseudun rauhassa

Täällä Ahvenanmaalla asumme pienessä kylässä maaseudulla perinnemaiseman keskellä. Esirukouskutsumusta ajatellen tämä on hyvä, koska voimme näin rauhassa hiljentyä etsimään Jumalaa ja Hänen johdatustaan ennen kokousmatkoja. Koemme, että Jumala on johdattanut meidät tänne, ja olemme asennoituneet jatkossakin asumaan täällä saaristossa. Täällä on hyvä järjestää pienimuotoisia rukous- ja opetustapahtumia. Tänne luoksemme voivat työmme ystävät tulla myös lepäämään tai järjestämään oman hengellisen tapahtuman tiloissamme. Tarvittaessa voimme sopimuksen mukaan osallistua opetukseen. Tällainen paikka, joka on Jumalalta saatu, myös kuuluu Hänelle. Tästä syystä etsimme Hänen johdatustaan kaikessa. Tervetuloa etsimään Herraa kanssamme.

Powered By Website Baker